perjantai 23. maaliskuuta 2012

Tunnentila

Eilen treenien teemana oli tunnetila ja aktiivisuus.
Hieman kaivamalla se sieltä löytyikin sille tasolle jota haluan. Nyt se vain pitäisi oppia kohdistamaan sopivaan tekemiseen, lieveilmiönä tulee pomppimista, piippaamista ja napsimista :D

Sirun kanssa seuraaminen ja jäävät sekä luoksetulo. Hieman onnistuin paineistamaan Sirua, mutta sain palautettua myös hyvin. Tekee todella mukavalla aktiivisuudella nyt, jopa välillä hieman liian aktiivisesti.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Luoksetulo

No nyt ollaan tehotreenattu meidän murheenkryyniä, eli vinoa luoksetuloa.
Otettiin reippaita askelia taaksepäin, käyttöön taas käsiavusteet. Ja jo alkaa tyttö hoksata! Ilman käsiapua tuppaa tulemaan liian lähelle, mutta on ainakin nyt suorassa!
Harjoitusta varioitiin niin että oppi edessä siirtymään sitämukaa kun itse liikun.

Todella kiva fiilis ollut viime viikot treenailla!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Uusia tuulia

Uusia treeni-tuulia!

Meidän laumaa pyöräytti sekaisin syksyllä Sirun sairastuminen. Tavoitteellinen kisaaminen loppui seinään ja koira on nyt varhaiseläkkeellä.

Nyt kaikki teeri-into puretaankin sitten Even koulutukseen ja kisa-uran aloittaminen on ohjelmassa tänä keväänä.

Tavoitteet vuodelle 2012

-BH

-TK1

-Salainen haave AB1

Näillä eväillä kevättä eteenpäin. Treenejä on videoitu, mutta mitään ei ole vielä saatu julkaistavaan muotoon asti.