maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kuulumisia

Taas on hetki ehtinyt vierähtää kirjoittelusta tässä pähkinän kuoressa tapahtuneita.

Treenit 26.3


Teimme keppi treeniä erilaisia variaatioita, joissa harjoiteltiin erityisesti kepeille lähestymistä eri kulmista sekä putkesta tullessa vauhdilla keleille tuloa. Jokaista versiota 1-2 suoritusta onnistumisesta riippuen.



Toinen treeni oli radanpätkä, mikä olikin varsin mielenkiintoinen. Paljon pyöritystä ja ohjauskuvioita. Siru suoritti oikein mukavasti, vaikkakin ensin oli hieman ongelmia ylimääräisen innon kanssa. Siru meinasi karata 3 esteen jälkeen A:lle, tai 4 muurin jälkeen 1 esteelle. Selkeästi koira jo lukee rataa itsenäisesti, eli minun pitää olla entistä tarkempi ohjaukseni kanssa, ja etenkin kiinnittää huomiota siihen että olen ajoissa käskyjen kanssa. 4 muurilta Siru meni hienosti putkeen kunhan ehdin vain kiljaista ajoissa. Kepit menivät oikein kivasti, ajoittain lintsaa viimeisen välin, mutta onneksi sekin on vähenemään päin.

Olen myös käynyt ratsastamassa, ja Siru oli mukana tallilla. Siitähän kuoriutui heti mitä mainioin talli-koira. Eivät polletkaan hetken jälkeen kummastuttaneet yhtään.
Olemme myös alkaneet taas juosta, teemme 2-3 juoksulenkkiä viikossa pituudeltaan puolestatunnista ylöspäin. On koirakin ollut väsyneempi kun saa koko lenkin juosta.
Viikonloppuna olemme kävelleet pidempiä lenkkejä, tarkoitus päästä tuonne 10-15km paikkeille, ja jossain vaiheessa jopa yrittää juosta tätä matkaa.
Polkupyörällä alan myös Sirua juoksuttamaan, kunhan vielä jäät sulavat hieman lisää. Saadaan kuntoa kasvatettua meille molemmille :)

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Terve tyttö!

Eilen olikin meillä viralliset terveystutkimukset ja terveäksi tyttö todettiin!

Lonkat lähtivät kennelliittoon B/B, polvet 0/0 ja kyynärpäät normaalit.
Silmissä Sirulla on laaja-alainen Ch, ei colobomaa! Jes!
Sirun kasvattaja kyselikin meiltä pennutuksesta, ja mikä ettei tulevaisuudessa, kyllä myönnän että ajatus kiinnostaa.

Kesä tässä nyt ainakin harrastetaan aivan täysillä ja kerätään menestystä (toivottavasti :) ) ja pentuja aletaan miettimään sitten syksystä.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Vimma!

Nyt iski päälle minulle kauhea vimma päästä treenaamaan ja hiomaan meidän osaamista tuossa agilityssä. Aikaisemmni tuntui että enhän minä koskaan ikinä uskalla lähteä virallisesti kilpailemaan, mutta nyt liekki oikein roihahti että kilpailemaan pitää päästä!
Tässä onkin nyt tullut opiskeltua ohjaustekniikoita ja mielikuvaharjoituksena katseltu ykkösluokan kilparatojen piirroksia. Kauheasti harmittaa että tulossa on kohtapuoliin sitten treenitauko Sirun juoksujen takia, mutta sen aikaa tahkoamme sitten kepit kotitreeneissä valmiiksi. Miehen rakentamat kepit ovat pien valmiit, odottavat vain minun hiomistani ja maalaamistani ja sitten ovat käyttövalmiit.

Kevätlumien sulamista odottelen että lähikentälle pääsisi sitten treenaamaan useaminkin kuin kerran viikossa. Olen tässä katsellut myös seuramme liisinkitunteja, mutta oikein sopivia aikoja ja sopivilta kouluttajilta ei ole nyt ollut vapaana.

Nyt pitää myös aloittaa kunnon kasvatus, mutta oikein vielä ei uskaltaudu tuonne kadulle juoksemaan liukastelun pelossa. Polkupyöräilemäänkään ei vielä voi lähteä samoista syistä.

Eiköhän tuo kevät kuitenkin tule niinkuin joka vuosi ja tämäkin vimma päästä tyydyttämään. Se olen kuitenkin nyt päättänyt että toukokuussa aijon ensimmäisiin virallisiin kisoihin mennä osallistumaan!

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Iloisia uutisia



Nolla voitto!

Kilpailun lisäksi voitimme hallicupin kokonaiskilpailun, josta palkinnoksi saimme ilmaisen osallistumisen seuramme virallisiin kisoihin, eli nyt kait se kisaura on aloitettava! :)


Treenit 12.3
Teimme mukavaa radanpätkää. Missä treenattiin pimeää putkikulmaa ja tiukkaa tulokulmaa A:lle. Radan teimme kahdella eri variaatiolla alusta ja lopusta päin. Kontakteilla sekä hyviä että huonoja suorituksia. Olen edelleen kahden vaiheilla vaihdanko juoksukontaktin 2on2offiin, vielä asiaa pohdin. Muuten rata meni kivasti. Keppejä harjoittelimme itsenäisesti toisella puolella kenttää. Taisin hieman yliyrittää keppiharjoituksessa, kun tuntui että suoritukset menivät vain huonompaan suuntaan, joten lopetin onnistuneeseen suoritukseen. Treenien jälkeen odotin hieman sekavin ajatuksin seuraavan päivän kisoja.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Pitkästä aikaa!

Vaikka tässä on kirjoittelu jäänyt vähemmälle, on treenit jatkuneet vanhaan malliin.

Pe 26.2 agi treenit
Tällä treenikerralla oli käynyt osallistuja kato ryhmässämme, meitä oli paikalla kaksi, joten harkka-aikaa sai oikein kunnolla.
Meillä oli yksi rata, nopeatempoinen spiraali rata, jossa todella vauhti kasvoi hurjan nopeaksi. Kepit tehtiin radalla kahteen kertaan, sekä mukana oli pussi.
Kontaktit menivät välillä hienosti välillä taas varsin korkeiksi loikiksi, tässä siis edelleen parannettavaa. Kepit alkoivat sujua kivasti, käsiohjauksella mentiin. Pussiin Siru sujahti kuin vanhatekijä, vaikka sitä ei oltukaan pitkään aikaan käytetty. Otimme sitten omaa keppi treeniä kuuden kepin pätkällä. Targetit molemmissa päissä ja otimme keppejä edes takaisin. JA JES! Siru meni ensimmäistä kertaa kepit itsenäisesti!
Treenit saatiin videolle, mutta edelleemkään en pysty videoita muokkaamaan niin että saisin järkeviä pätkiä tänne laitettua.

Pe 5.6 agi treenit
Näissä treeneissä olikin sitten ihmisiä ja koiria hieman enemmän ja odotteluaikaakin silloin kertyi enemmän. Onneksi tämänkin ajan saattoi hyödyntää hallin toisella puolella itsenäisesti treenaten, ja keppejähän me taas taoimme. Targetit laitoin keppien molempiin päihin, tämän olen nyt kokenut järkevimmäksi palkkaustavaksi millä saan Sirun irti kädestä. Nyt Siru suoritti kepit suoraan itsenäisesti! Välillä jos lähestyimme keppejä vauhdilla niin sujahti sisään toisesta välistä, mutta pääpiirtein alkaa sisäänmenokin olla hallussa. Päätin sitten yrittää täyspitkiä keppejä, hieman kauhulla odotin miten käy, mutta eihän tuo tuottanut ongelmaa, koira pujotteli pidemmätkin kepit rauhassa loppuun asti, mistä löytyi targetilta palkka. Emme ottaneet pitkiä keppejä kuin kuutisen kertaa, mutta hyvin teki. Pidän kovasti siitä että koirani ei ole toistoherkkä vaan yhtä liikettä/estettä voi tehdä useamman kerran peräkkäin ilman että se laskee suoritusintoa.
Radalla meillä oli kepit, pituus, rengas ja pöytä erikoisempina esteinä. Rengas on jo melko varma, sitä siru ei ole hypännyt väärin menneeseen kuukauteen, mutta ensin siinä oli reilusti vaikeuksia koiran hyppiessä renkaan ohitse. Pöytä on hieman haastava, koska vauhdista on sen verran vaikea pysähtyä, mutta sekin on ihan ok kunhan saan ennakoitua ja hiljennettyä vauhtia. Pituudessa ei mitään erikoista. Mukava rata oli, mutta tällä kertaa emme saaneet videota, koska mieheni oli vienyt videokameramme omia juttuja kuvatakseen :)

Tokoilu
Tokoilua on otettu nyt ihan vain kotona ja lenkillä pienimuotoisesti. Pariin sunnuntai treeneihin en ole päässyt menemään, mutta nyt viime sunnuntaina pääsimme taas osallistumaan. Treeneissä oli hyppyä, mikä sujuu ok. Siru sijoittuu aina hyvin sivuun esteellä, mutta ei varsinaisesti virheellisesti. Hyppynoutokin meni hyvin, ei erikoisempaa kommentoitavaa. Välillä noudonpalautuksen perusasento jää edelleen vinoksi, mutta aina vain harvemmin. Myös ote kapulasta on parantunut.
Merkille lähetystä otimme, siinä sekä hyviä että kehnompia toistoja. Tuntuu että onkohan Siru kuitenkaan täysin sisäistänyt mitä pitää tehdä, kun välillä tekee ihan miten sattuu, mutta toisaalta välillä taas ihan täydellisesti.
Ensimmäistä kertaa otimme ruudulle lähetystä, sitä emme kovin montaa toistoa ottaneet, mutta kyllä Siru hiffasi mitä pitää tehdä kun ruudussa oli targetti ja sen jälkeen käytin "seis"-käskyä, jotta koira jää ruutuun seisomaan.

Nyt alkaa painaa virallisten kisojen ilmottautuminen päälle, jokohan sitä uskaltaisi laittaa osallistumisilmoituksen menemään... :)