maanantai 31. toukokuuta 2010

Näyttäytymistä



Nyt on takana vuoden ensimmäinen näyttely Järvenpäässä.
Tuomarina Virolainen Helina Jürgens-Simberg.
Sirun arvio H.
"Hyvä tyyppi. Liian voimakas pää. Riittävä kaulan pituus. Hieman takakorkea. Riittävät kulmaukset. Liikkuu ahtaasti takaa. Luisu lantio. Korkealle kiinnittynyt häntä. Hyvä luonne."

Tuomari ilmeisesti piti pienistä kevyemmän tyyppisistä koirista. Korkealle kiinnittynyt häntä maininta ei kyllä pidä paikkaansa, koska Sirun häntä on hyvin alhaalle kiinnittynyt. Mikähän sitten olisi tuomarin mielestä ollut alhaalle kiinnittynyt :D

Ensi Sunnuntaina sitten Lohjan ryhmänäyttelyyn. Siellä Siru pääseekin pyörähtämään kahdessa kehässä, Avoimissa nartuissa sekä Junior Handler kilpailussa.
Katsotaan miten siellä sitten menee :) Ei me näistä kauneuskilpailuista stressiä oteta, keskitytään tuonne todellista taitoa vaativiin kilpailuihin ;)

tiistai 25. toukokuuta 2010

BATin kisat

Noniin nyt pitää itseä ottaa niskata kiinni ja kirjotella!

Viime lauantainahan oli nyt taas kisat, tällä kertaa Vantaalla Ojangon koiraurheilukeskuksella.
Kaksi rataa, radoilla ei suurempia kommervenkkejä. Sää oli tuskallisen kuuma niin emännälle kuin koiralle. Vedellä kastelemalla kovasti yritin Sirua viilennellä, mutta en onnistunut kuitenkaan tarpeeksi hyvin. Koira oli innoissaan, niinkuin aina kilpailupaikalla, mutta lömpö selkeästi nuudutti sen sekä suoritukset.
Saimme kaksi hylättyä esteiden alittamisesta. Toivon että tämä oli lämmöstä johtuvaa, en muuten niin ymmärrä mistä tämä alittaminen taas tuli.

Toisella radalla myöskin olivat kepit meille aivan liian vaikeassa kulmassa. Hyvin lähellä edellistä estettä, ja vielä takaaleikkauksen takana. Meni kaksi kertaa väärästä välistä (lähetin liian läheltä, edellinen este häiritsi vieressä pahasti), jonka jälkeen otin Sirua reilusti taaksepäin ja siitä lähetin kepeille. Tämä onnistui sitten kyllä oikein hyvin.


Nyt missiona olisikin saada Sirulle tehtyä kunnon märkäloimi vastaavia kuumia kisapäiviä varten. Joskos siitä olisi paremmin apua kuin pelkästä kastelusta.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kuvia

Otimpas tänään muutaman uuden kuvatuksen Sirusta :)



perjantai 21. toukokuuta 2010

Nopeuksia

Tässä piruuttani kiinnostuin ja vertailin hieman Sirun nopeuksia edellisten kilpailujen mukaan.

Järvenpää
D-rata: ihanneaika 45 s, radan pituus 144,0 m
Sirun tulos: aika 40,28 m/s 3,57 av -4,72

E-rata: ihanneaika 50 s, radan pituus 150,0 m
Sirun tulos: aika 37,13 m/s 4,04 av -12,87

Kirkkonummi
A-rata: ihanneaika 49 s
Sirun tulos: aika 41,66 m/s 3,82 av -7,34

B-rata: ihanneaika 54 s
Sirun tulos: aika 38,18 m/s 4,19 av -15,82

Tästä kun laskee Sirun keskimääräisen etenemisnopeuden näiden neljän kisan perusteella siitä tulee 3.91 metriä sekunnissa. Varsin nopea tyttönen kyllä on!

tiistai 18. toukokuuta 2010

Tuloksia!

Nyt rustaamaan viimein meidän kisauran aloituksen tuloksia.

9.5 Järvenpää
Kaksi agilityrataa. Ei suurempia kummuuksia radoilla, muutama hankalampi lähestymiskulma, yksi takaakierto. Ennen ratoja jännitin hirveästi miten meidän kontaktit menevät ja miten kepit sujuvat. Ilokseni totesin, ne menivät täydellisesti!

Ensimmäiseltä radalta nappasimme nollan ja ensimmäisen LUVAn. Sijoitus ensimmäinen! :)



Toiselta radalta sitten tulikin yksi rimanpudoitus eli tulos 5. Sijoitus kolmas.

Hurjan tyytyväinen olin Sirun tekemiseen ja tuloksiin! :)

Video Järvenpäänsuorituksista



13.5 Siuntio Toko ALO

107p III-palkinto

PÄivä ei oikein tuntunut toimivan koiralla yhtään. Ja tietysti myös oman jännityksen piikkiin on pakko osa laittaa.


15.5 Kirkkonummi
Kaksi agilityrataa.
Radoilla ei erikoisempia kommervenkkejä, varsin selkeää etenemistä.

Ensimmäinen rata meni täydellisesti loppu suoralle asti, kunnes jäin toiseksi viimeisellä esteellä jälkeen, koira kääntyi ympäri, josta tuli kieltovirhe.
Eli tulos 5, sijoitus 3.

Toisella radalla kaikki meni myös hyvin siihen asti, kunnes tuli keinu. LÄhestymisnopeus oli huomattavasti liina kova, jolloin siitä tulikin lentokeinu.
Tulos 5, sijoitus 4.

Molemmilla radoilla virheet tulivat minun omasta syystäni. Koira meni täydellisesti käskytyksen mukaan. Mutta saimme ruokaa kotiin tuotavaksi, ja pronssisen kaulamitalin.


Tavoitteena nyt sitten tälle kesälle onkin saada vielä nuo kaksi nousunollaa lisää, eli kakkosluokkaan nousu. Paljosta ei ole kiinni, pientä hienosäätöä vain vielä :)

perjantai 7. toukokuuta 2010

Kuulumiset

Onnea Siru 2v!! :)

Nyt on kirjoittelu jäänyt hieman vähemmälle. Treenaus on kuitenkin jatkunut kokoajan.
Tokon alo-liikkeitä olemme treenailleet enemmän ja vähemmän ahkerasti, ja vasta viime päivinä olen huomannut että aivot ovat palanneet naulakosta pääkoppaan :D Eli juoksujen jälkimaininkeja jatkunut tänne asti.

Vappuna kävimme viikonloppu-vaelluksella Nuuksiossa pe-su, kävelysaldo hipo 30km tuntumaa. Kyllä se otti paikoittain koville, kun selässä oli se ylimääräinen 15kg.
Emäntä että koira olivat rättiväsyneitä kun kotiin sunnuntaina pääsimme.

Tämän viikon onkin tuntunut että Siru on ollut hieman voimaton. Eilen hieroin ja venyttelin Sirun läpi, jos kankeus on lihasjumituksesta johtuvaa. Tänään aamulenkillä olikin jo enemmän vauhtia, siitäkö kenties sitten johtui. Nyt pitää sitten ottaa tavaksi tuo hieronta ja venyttely niin itselle että koiralle.

Jänitellen odottelemme ensi sunnuntain ensimmäistä virallista starttia :)