sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Tupla treenit

Tänään on ollut hurjan hyvä päivä! Fiilis on mahtava.

Aamulla kävimme Lägin ulkokentällä treenailemassa. Hiekka oli vielä paikoittain vähän märkää, mutta sehän ei meitä haitannut. Tein kentälle pienen radan, missä oli kolmen esteen takaakiertoja alkuun, sitten puomi hyppy A hyppy kepit. Takaakierrot menivät hyvin pienen harjoittelun jälkeen, vaihtia oli ensin liikaa eli hallussapitoa siinä treenattiin. Puomilla ja Allakontaktit, A meni hyvin, puomilta meinaa hypätä herkästi. Edelleen harkitsen 2on2off-tekniikkaan vaihtoa. Hypyltä kepeille vauhdilla tuotti hieman vaikeuksia, Siru meinasi kokoajan hakea toista tai kolmatta keppiväliä. Kun siirsin keppejä hieman toiseen kulmaan onnistui jo paremmin. Eli keppikulmien kanssa vielä ahkeraa treeniä. Treenien päätteeksi otinmuutamia kuvia Sirusta tositoimissa, eli kuvat lavastettuja ;)








Illemmalla olikin sitten toko-treenit. Teemana jättävät liikkeet. Paikka oli meille uusi, parkkipaikka jonka ympäristössä oli paljon hälinää. Häiriössä oli meillä hieman vaikeaa, mutta jotenkin sitä kuitenkin onnistuttiin. Maahanmenoon tarvittaisiin hieman lisää vauhtia, muuten hyvin. Liikkeestä seisominen oli myös hyvä. Lopussa seuraamista, missä meidän pitää kiinnittää huomiota käännöksiin. Sain kotiläksyksi harjoitella napakoita 90 asteen käännöksiä kotona myös olman koiraa. Myös lähdössä pitää olla tarkkana että heti lähtee vauhdilla liikkeelle, ei ensin madellen, niinkuin itse olen huomaamattani tehnyt. Täyskäännökseni ovat enemmän U-käännöksiä, joten siinä myös treeniä ilman koiraa ja sitten koiran kanssa.

Sitten vielä videonpätkä eilisestä keppitreenistämme. Hieman heikkolaatuinen, mutta kuitenkin selvää saa.
http://www.youtube.com/watch?v=JSA8Gn-KADI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti