keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Koti treeniä

Siis hui kauhistus tuon lämpömittarin lukemaa! Ei paljon ole tässä ulkona viitsinyt treenata, eli rennosti ollaan kotona vain oltu. Paikallaan makuuta 3min sekä 1min otettiin eilen, sekä kaukokäskyjä.
Kuitenkin pakkasesta huolimatta puettiin reippaasti vaatetta päälle (sekä emännälle että koiralle) ja painuttiin tuonne yli -20 asteeseen lenkille. Koiralla oli fleece haalari ja tossut, itse kauhoin sauvoilla perässä. Canicrossi meiningillä mentiin. Huomaa hyvin kuinka koira tykkää siitä ettei tassut palele, muutoin nostellaan tassuja mutta nyt vain painetaan iloisesti menemään. Koirasauvakäveltiin sitten reipas tunnin lenkki.
Huomenna meillä onkin sitten extra agi treenit, eri ryhmässä kuin normaalisti. Eli hyvää häiriö treeniä siinä mielessä. Perjantaina sitten on oman ryhmän treenit. Pitää itsenäisesti harjoitella nuita keppejä sitten siellä hallilla treenien jälkeen. Nyt selkeä tavoite on päästä ekaan viralliseen starttiin oman seuran järjestämissä kisoissa huhtikuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti