torstai 14. tammikuuta 2010

Toko treeniä

Eilen kotona otimme treeninä toko liikkeitä. Virittelin kameran jalan kanssa asemiinsa ja videoitiinkin siinä osa treeneistä. Video on kyllä niin pimeää ja kohisevaa, ettei siitä oikein näytille ole.
Otimme pienellä käytävän pätkällä edes takaisin jättäviä liikkeitä. Maahan menee hienosti, vaikkakin välillä jää varsin vinoon. Palkkaan ja vapautan koiran maasta, ettei ala ennakoimaan istumaannousua vierelle palatessa, käskiessä nousee istumaan kyllä rivakasti. Liikkeestä istuminen vaatii hieman vahvistusta, jotta liike on nopea. Nyt Siru on myös omaksunut liikkeestä seisomaan jäännin, se onnistuu jo ilman käsiapua! Ongelmana on jos menen koiran taakse, ottaa se askeleen sivulle nähdäkseen minut, eli siihen harjoitusta. Maassa ja istumassa pysyy kyllä hyvin vaikka pää kääntyykin.
Sitten seuraamista. Tässä hyvin huomaa koiran ennakoimisen, tulee hitaasti ja jää jälkeen niillä kohdilla, joissa otin aikaisemmin jättävät liikkeet. Harjotteluun tosissaan tarvitsisi enemmän tilaa, nyt on pärjättävä sillä mitä on käytössä. Mutta seuraamisestakin saimme ihan hyvää, kun hieman koiraa rohkaisi ja innosti niin hidastelu jäi. Välillä perusasento jää hieman taakse.
Luoksetulo ok, nopea ja innokas.
Nouto, sisätiloissa en viitsi puukapulaa heitellä, joten sen roolia esitti lelu. Tämä vaikutti suoritukseen esineen pureskeluna, ja yhtenä tiputuksena. Muuten tulee jo hyvin sivulle luovuttamaan.

Lisää treeniä, lisää treeniä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti